Vastuukysymykset
Agilityn parissa tapahtuu myös vahinkoja. Laji on luokiteltu urheiluksi, johon sisältyy tiettyjä riskejä sekä koiralle että ohjaajalle.
Agryn hallitus on syksyllä 2011 käsitellyt vastuu kysymyksiä ja tehnyt seuraavat linjaukset:
• Agilityssä jokainen on vastuussa itsestään ja koirastaan.
• Agility on koiraurheilulaji, johon liittyy erilaisia loukkaantumisriskejä. Siksi vahinkoa aiheuttaneen koiran omistajalle ei yleensä synny oikeudellista korvausvelvollisuutta.
Asiaa käsiteelllään mm. Vakuutus-ja rahoitusneuvonnan tietoaineistossa http://www.fine.fi/userfiles/file/koirat09.pdf
• Jos koira aiheuttaa toiselle vahinkoa, vahinkoa aiheuttaneen koiran omistaja usein kuitenkin tarjoutuu korvaamaan syntynyttä taloudellista vahinkoa edes osittain.
• Agility ry tai yksittäinen kouluttaja ei vahinko- ja riitatapauksissa voi valita puolta tai velvoittaa toista korvauksiin. Yhdistyksen toiminnan kannalta on kuitenkin toivottavaa, että osapuolet pääsevät sopuun.
• Koiran oma eläinvahinko-, seuraeläin- tai muu vakuutus voi korvata koiralle aiheutuneita vahinkoja.
• Agilityharrastaja, joka ei vielä osallistu virallisiin kilpailuihin voi saada omat agilityurheilussa syntyneitä vammoja korvattua Agilityliiton C-lisenssiin eli harrastajalisenssiin kuuluvan vakuutuksen kautta. Virallisiin kilpailuihin osallistuvilta vaaditaan aina A-lisenssi (yli 18-vuotiailta) tai B-lisenssi (alle 18-vuotiaat). A- ja B-lisenssi hankitaan C-lisenssin tapaan Suomen Agilityliiton kautta. Agryssä jokainen hankkii oman lisenssinsä itse.
Lisätietoja: http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?s=Lisenssit.
